Etsimme toiminnanjohtajaa!

Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamko etsii toiminnanjohtajaa määräaikaiseen perhevapaan sijaisuuteen 25.10.2021 – 31.10.2022. Laureamko on lakisääteinen Laurean opiskelijoiden yhteisö, jonka tehtävänä on edistää opiskelijoiden pyrkimyksiä niin...

Ensimmäinen kuukausi Laureamkossa, mitä kuuluu?

Aloitin työskentelyn Laureamkon toiminnanjohtajana reilut kolme viikkoa sitten. Alku on ollut hauska yhdistelmä vanhaa tuttua ja todella paljon myös kaikkea uutta. Olen valmistunut Laureasta sosionomiksi 2017 ja toiminut Laureamkon aktiivina monessa eri tehtävissä...

Terkut palvelutiimiltä

Terkkuja kevään viimeisestä palvelutiimin kokouksesta, jossa pöydällä oli niin ensi syksyn tapahtumia kuin kesän viestintää. Palvelutiimin kanssa puitiin, kuinka yllättävästi tämä kevät on vaikuttanut toimintaan. Monet tapahtumat jouduttiin poikkeustilan alussa...

Kurkkaus uuden edunvalvonnan asiantuntijan työhön

Kun aloitin työt Laureamkon edunvalvonnan asiantuntijana maanantaina 23. maaliskuuta hallituksen poikkeusolojen julistamisesta oli kulunut viikko. Ravintolat olivat vielä auki, ja Uudenmaan rajan yli liikuttiin tavalliseen tapaan. Tiedostin saapuessani uudelle...

Mitä opin työssäni opiskelijakunnan asiantuntijana?

Opiskelijakunnan edunvalvonta-asinatuntijan työ on ollut monesssa suhteessa ainutlaatuinen tilaisuus. Opiskelijoiden oikeuksien puolustaminen on ollut minulle pitkään tärkeää ja on ollut hienoa päästä tekemään sitä täysipäiväisesti. Olen oppinut paljon lisää...