Kokemuksia vuodesta opiskelijaedustajana!

Lähdin opiskelijaedustajaksi heti opintojeni alkuvaiheessa syksyllä 2019. Olen toiminut liiketalouden molemmissa ryhmissä; työelämäpaneelissa varsinaisena jäsenenä ja tutkinnon kehittämisryhmässä varajäsenenä. Hain opiskelijaedustajaksi vuosi sitten, sillä minulla oli...

Vaikuttajiksi tarvitaan ihmisiä eri taustoilta!

Itse aloitin Laureamkon tuutorina vuonna 2016, ymmärtämättä edes, että kyseessä on järjestö- ja vaikuttamistoiminta. Jännitin hurjasti olenkohan perheellisenä opiskelijana tuutoriksi sopiva ja riittäisikö oma aika? – Aika riitti ja olin tuutoriksi aivan hyvä. ...

Ensimmäinen kuukausi Laureamkossa, mitä kuuluu?

Aloitin työskentelyn Laureamkon toiminnanjohtajana reilut kolme viikkoa sitten. Alku on ollut hauska yhdistelmä vanhaa tuttua ja todella paljon myös kaikkea uutta. Olen valmistunut Laureasta sosionomiksi 2017 ja toiminut Laureamkon aktiivina monessa eri tehtävissä...

Vaalikuulutus edustajistovaalit 2020

LAUREA‐AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON VAALIT TOIMIKAUDELLE 2021 Laurea‐ammattikorkeakoulun opiskelijakunta järjestää edustajiston vaalit 28.10.-4.11.2020. Vaaleissa valitaan 30 opiskelijakunnan jäsentä, 15 varsinaista jäsentä sekä 15 varajäsentä...