Perinteiseen tapaan Laureamkon vuosijuhlilla 12.12. muistettiin kuluneena vuonna ansioituneita toimijoita. Lisäksi juhlassa kerrottiin opiskelijakunnan ansiomerkkien saajat, joita pystyi ehdottamaan avoimessa haussa aiemmin keväällä. Juhlassa paljastettiin myös stipendien saajat.

Onnea kaikille palkituille!

Ansiomerkit

Kultaisen ansiomerkin sai tänä vuonna:

Sini Heino
Anette Karlsson
Arja Majakulma
Anni Suvisuo
Simo Takanen

Hopeisen ansiomerkin sai:

Minnamari Eerola
Kirsi Kamphuis
Roope Kuivalainen
Riku Simola
Janne Sivunen

Ansiomerkin saajille järjestetään keväällä 2021 ansiomerkkien luovutustilaisuus.

Vuoden kampustiimi

Hyvinkää

Hyvinkään kampustiimi on vaikeasta vuodesta huolimatta toiminut aktiivisesti opiskelijoiden hyväksi. Tiimi on ansiokkaasti innostanut uusia opiskelijoita osallistumaan Laureamkon aktiivitoimintaan. Lisäksi kampustiimi on saanut uudet opiskelijat innostumaan opiskelija kulttuurista.

Kampustiimin jäsenet ovat olleet aktiivisesti mukana myös Laureamkon projekteissa ja sitä kautta edistäneet hyvinkääläisten opiskelijoiden asioita.

 

Vuoden laurealainen

Tiina Ranta

”Tiina Ranta on ollut korvaamaton apu Laureamkolle näin poikkeuksellisena vuotena. Hän on neuvonut ja auttanut opiskelijakuntaa toiminnan suunnittelussa ja vastannut nopeasti kysymyksiin kiireenkin keskellä. Tiina Rannasta välittyy vilpitön halu auttaa niin opiskelijoita kuin opiskelijakuntaa.

 

Vuoden laureamkolainen

Hazel Grundy

”Hazel on toiminut koko vuoden aktiivisesti niin tuutorina kuin kampustiiminkin jäsenenä. Hän on innostanut uusia opiskelijoita mukaan aktiivi toimintaan ja osoittanut aitoa kiinnostusta opiskelijoiden asioita kohtaan. Hänestä huokuva positiivinen asenne ja välittäminen tarttuu myös muihin hänen ympärillään.

 

Vuoden tuutori

Jenni Neppius

”Jenni Neppius toiminut esimerkillisesti oman kampuksensa vastuutuutorina ja hoitanut useamman fuksiryhmän tuutoroinnin mallikkaasti. Hän on myös osallistunut aktiivisesti vastuutuutoroinnin kehittämiseen. Jennin humoristinen ja iloinen ote toimintaan on tuonut iloa ja naurua niin tuutorikollegoille kuin fukseillekin.”

 

Vuoden opiskelijaedustaja

Johanna Koski

”Johanna Koski on toiminut opiskelijaedustajana liiketalouden kehittämisryhmässä sekä työelämäpaneelissa. Hän on tuonut aktiivisesti opiskelijoiden näkökulman esille ryhmissään. Johanna on aidosti kiinnostunut koulutuksen kehittämisestä Laureassa. Aktiivisuudellaan hän innostaa myös muita opiskelijaedustajia. Hän on aina valmis auttamaan Laureamkoa sekä opiskelijoita.”

 

Poikkitieteellinen Pursiseura ry:n LOB-stipendi

Jani Viita

”Jani Viita on toiminut pitkään Laureamkon eri rooleissa. Hän on ylläpitänyt lohjan kampustiimin aktiivisuuttaan omalla innostavalla työotteellaan. Jani Viita on aina ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Hän on aina valmis auttamaan opiskelijakuntaa ja opiskelijoita pyyteettömästi.”

 

Rehtorin palkinto

Taru Salovaara

Taru Salovaara on tehnyt pitkän uran Laureamkossa ja Laureassa opiskelijoiden hyväksi. Hän on edistänyt yhteistyön kehittymistä korkeakoulun ja opiskelijakunnan välillä. Taru on valmistumisen jälkeenkin auttanut opiskelijakuntaa ja osallistunut muun muassa keskusvaalilautakunnan toimintaan alumni jäsenenä.