”Valituksi tuleminen suoraan edustajiston puheenjohtajaksi oli omalla kohdallani hyppy tuntemattomaan. Tuutorointia lukuun ottamatta en ole toiminut Laureamkossa aiemmin, joten suuria ennakko-odotuksia tai kokemuksia toiminnasta ei ollut. Varsinkin edustajiston toiminta oli itselleni osittain mysteeri, se on kuitenkin ehkä heikoiten näkyvin osuus opiskelijakunnan toiminnasta.

Talven ja kevään aikana sekä toimintaympäristö, että opiskelijakuntamme on ollut suurien muutoksien kourissa. Toiminnanjohtajan, viestintäasiantuntijan ja pitkälti kaikkien hallituksen sekä edustajiston jäsenien vaihtuminen ovat tehneet alkuvuodesta omalta osaltani haastavan.

Edustajisto toimii Laureamkon ylimpänä päättävänä elimenä ohjaten koko opiskelijakunnan toimintaa. Tämä antaa ihan erilaisen näkökulman opiskelijakentän toimintaan verrattuna vaikkapa kampustiimeihin tai yhdistyksiin. Nyt on käynnissä uuden strategian luominen seuraaviksi vuosiksi, se tulee ohjaamaan opiskelijakunnan tulevaisuutta vielä valmistumiseni jälkeenkin. On erittäin hienoa nähdä miten kursseilla opeteltuja asioita sovelletaan käytännössä. Se on mielestäni opiskelija-aktiivitoiminnan parhaita puolia.

Edustajiston puheenjohtajan rooli on osoittautunut itselleni mieleiseksi tämän kevään aikana, olen päässyt näkemään laaja-alaisesti opiskelijakentän ihan erilaisesta näkökulmasta. Voin ehdottomasti suositella edustajistotoimintaa kaikille opiskelijoille, joilla on halu vaikuttaa ja muuttaa asioita. Edustajiston jäsenillä on monia mahdollisuuksia vaikuttaa myös käytännössä, vaikka paperilla rooli onkin virallisen kuuloinen. Edustajisto on siis aidosti paikka vaikuttaa opiskelijoiden ja opiskelijakunnan tulevaisuuteen. Vaalithan tulevat taas syksyllä ;).” 

Jere Nieminen

Edustajiston puheenjohtaja