Oma aktiiviurani alkoi heti fuksivuoteni alussa. Tuutorini oli osa kampustiimiä, ja sanoi että jos homma kiinnostaa ollenkaan kannattaa kokouksessa käydä ihmettelemässä mitä hommaa tämä nyt on. Nyt kaksi vuotta myöhemmin toimin Tikkurilan kampustiimin puheenjohtajana. Välissä olen ehtinyt toimimaan myös tiimin talousvastaavana sekä tuutorivastaavana. Aloin siis aktiiviksi täysin uteliaisuuttani, ja tälle tielle olen jäänyt.
Mitä kampustiimitoiminta sitten on? Näkyvin osa varmasti suurimmalle osalle opiskelijoista on kampuspäivystykset mitä teemme. Toimiston auki ollessa myymme mm. haalareita ja haalarimerkkejä, aktivoimme Zone-jäsenyyksiä, ja yleisesti pyrimme auttamaan, tai ainakin ohjaamaan oikeaan suuntaa ongelmatilanteissa. Toimistolta minutkin voi usein löytää sen auki ollessa. Ai niin: toimiston auki ollessa olet myös tervetullut nappaamaan kupin kahvia!
Bileet ja muut tapahtumat ovat yksi asia mikä monelle tulee opiskelijoista mieleen. Kampustiimit järjestävät vuosittain tapahtumia kampuksen lähiympäristössä, tosin kulunut vuosi oli hieman haastava tämän suhteen. Nyt etenkin siis kampustoimijat ovat saaneet olla luovia, sillä tuleva wappu järjestetään etänä, ja tapahtumat tulevat varmasti poikkeamaan totutuista approista ja sitseistä. Uusia tapahtumaideoita saa aina ehdotella, olit sitten aktiivi tai et. Me kyllä kuuntelemme ja yritämme parhaamme mukaan saada aikaan tapahtumia, joita juuri te haluatte =)
Kampustiimi toimii myös paikallisina edunvalvojina opiskelijoille. Vaikka Voxbox toimii hyvin palautekanavana (kai tiedät jo Voxboxista?) voi meille myös suoraan kertoa mikä jossain asiassa mättää, tai mitä haluaisitte kampuksella olevan paremmin. Kampustiimien puheenjohtajistot tapaavat yksikkönsä johtoa muutaman kerran lukukaudessa, ja näiden aikana tieto kulkee hyvin opiskelijakunnan ja koulun välillä. Risut ja ruusut jaetaan ja suunnitellaan miten yhdessä voidaan tehdä Laureasta vieläkin parempi paikka opiskella!
Kampustiimissä pääset siis verkostoitumaan, keräämään kokemusta tapahtumien järjestämisestä, sekä tekemään opiskeluajasta meille kaikille mukavamman kokemuksen! Luottamustehtävissä sinulla on myös mahdollisuus kartuttaa johtamistaitojasi, sekä päästä näkemään miten Laureamkon kaltaisen järjestön talous toimii. Jos mielenkiintosi heräsi, voit laittaa sähköpostia oman kampuksesi kampustiimille suoraan ([email protected]) tai seurata heidän someaan ja ilmestyä paikalle seuraavaan kokoukseen. Kampustiimien yhteystiedot löydät täältä. Aktiivina toimiminen ei varmasti jätä ketään kylmäksi, ja kokemuksien lisäksi on mahdollista hakea myös opintopisteitä. Mitä siis enää odottelet?
-Petteri, sosionomiopiskelija, Tikkurilan kampustiimin puheenjohtaja