Kun yhteiskunta seisahtuu, myös opiskelijakunnat ja -järjestöt kokevat sen vakavat vaikutukset. 16.3. eteenpäin kaikki Laurean opiskelijat ovat siirtyneet etäopetukseen, kun kampukset ovat suljettu.

Meillä Laureassa on suuri määrä verkko- ja monimuoto-opiskelijoita. Olen tällä hetkellä siitä kiitollinen, sillä meillä on jo valmiina ne järjestelmät, joita verkko-opiskeluun tarvitaan. Nämä opiskelijat ovat kuitenkin kouluun hakiessaan itse valinneet etäopiskelun. Tässä tilanteessa meidän täytyykin muistaa, että se opiskelutyyli ei sovi kaikille. Motivaatiota voi olla vaikea löytää, kun opiskelee yksin kotona. 

Monelle opiskelijalle yksinolo voi myös olla jopa pahempi kuin pelko tartunnasta. Emme saa unohtaa opiskelijoita, joille koulu on tärkein tukiverkko, ja syy nousta sängystä aamuisin. Ei voida siis ajatella, että etäopiskelu on vain pedagoginen kysymys, vaan se vaikuttaa opiskelijoiden elämään kokonaisvaltaisesti. Onkin jo korkea aika alkaa panostamaan myös verkko-opiskelijoiden hyvinvointiin ja yhteisöllisyyden tunteeseen toden teolla. Tämä on sekä korkeakoulun että opiskelijakunnan vastuulla.

Tapahtumia ja tilaisuuksia perutaan nyt kilpaa. On kuitenkin tärkeää, että opiskelijat saavat tukea ja seuraa juuri nyt, kun tilanne on päällä. Tällaisina aikoina yhteisö on tärkeämpi kuin koskaan. Jopa ammattikorkeakoululaissa mainitaan, että ”opiskelijakunnan tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä”.

Erikoiset tilanteet vaativat erikoisia ratkaisuja, myös opiskelijakunnalta. Haluamme tuoda opiskelijat yhteen, silloin, kun heidät on pakotettu erilleen. Tämän vuoksi olemme tällä viikolla luoneet Laureamkolle oman Discord-kanavan. Discord on ilmainen alusta, jossa voi keskustella, pelata tai seurata muiden striimejä. Rekisteröityminen käy helposti sähköpostilla, ja alusta toimii joko selaimessa tai sovelluksen voi ladata tietokoneelle tai puhelimeen.

Discordiin ovat tervetulleita juttelemaan ja viettämään aikaa kaikki laurealaiset. Ei jäädä tämän asian kanssa yksin!

Laureamkon Discordiin

Kirjoittanut: Miisa Tervala, hallituksen puheenjohtaja 2020