Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS tiedotti lokakuun lopussa, että loppuvuoden aikana YTHS:n palvelupisteisiin on tulossa vaihdoksia. Yksi näistä vaihdoksista koskee Porvoon YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palveluiden siirtymistä YTHS:n omaan palvelupisteeseen Helsingin Töölöön. Vaihdos koskee Haaga-Helian ja Laurea-ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksella opiskelevia opiskelijoita, joita on arviolta n. 3100. Lisäksi Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden osalta palvelupisteen siirtyminen koskee myös Hyvinkäällä ja Lohjalla opiskelevia. Haaga-Helian opiskelijakunta Helga ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta ovat hyvin pettyneitä tähän päätökseen. 

Palveluiden siirtäminen iskee pahimmiten kyseisillä paikkakunnilla asuviin korkeakouluopiskelijoihin, kuten Porvoossa asuviin opiskelijoihin,  jotka joutuvat tulevaisuudessa matkustamaan Helsinkiin saadakseen YTHS:n kautta lähipalveluita. Tämä vaihdos vaikuttaa opiskelijoihin monella tasolla muun muassa taloudellisesti. Porvoo-Helsinki väliä ajava Koiviston Auton joukkoliikenne maksaa aikuiselle edestakaisin 20 €, ja opiskelijahintaista lippua ei ole edes saatavilla. KELAn saavutettavuuskriteerien mukaan matkalipun hinta oppilaitoksen ja lähimmän palvelupisteen välillä saa olla enintään noin 9 € suunta. Näin ollen vaihdos on KELAn saavutettavuuskriteereitä tulkittaessa harmaalla alueella. YTHS:n lähipalveluiden hyödyntäminen ei ole saavutettavaa, jos kulkeminen on liian kallista. Lisäksi kulkemiseen Porvoo-Helsinki välillä vaatii aikaa. 

Pystyäkseen suoriutumaan opinnoissa ja valmistumaan ajallaan opiskelijoiden tulee pystyä osallistumaan opintoihin, ja matkustaminen kesken arkipäivän toiselle paikkakunnalle vaikeuttaa opinnoissa pärjäämistä. Useat opiskelijat työskentelevät myös opintojen ohella pystyäkseen elättämään itsensä, jolloin matkustaminen voi hankaloittaa taloudellista tilannetta. 

Opiskelijakuntien suuntaan asioista viestimisessä on ollut puutteita siitä alkaen, kun AMK-opiskelijat ovat olleet YTHS:n palveluiden piirissä ja vaadimme, että korjausliike tehdään nyt. Alueen opiskelijakuntia ei ole tiedotettu etukäteen YTHS:n toiminnassa ja palveluverkossa tapahtuvista merkittävistä muutoksista vaan osa opiskelijakunnista on kuullut muutoksista opiskelijoiden keskuudesta. Jotta opiskelijakunta voi toteuttaa lakisääteisiä [(1326/2010) 17 §, (695/2019)] tehtäviään, tulee opiskelijakunnan olla tietoinen suunnitelluista muutoksista esimerkiksi YTHS:n palveluverkkoon tai palveluvalikoimaan.

Olemme tavanneet YTHS:n Eteläisen palvelualueen aluejohtajaa ja tuoneet ilmi huolemme palveluiden siirtämisestä sekä pettymyksemme YTHS:n viestinnässä opiskelijajärjestöille. YTHS on perustellut päätöstään sillä, että YTHS:n alihankinnan palvelujen käyttö on ollut vähäistä suhteessa opiskelijamääriin ja opiskelijat ovat käyttäneet pääsääntöisesti YTHS:n muiden palvelupisteiden palveluja. Lisäksi alihankinnan palveluiden kohdalla on jouduttu tekemään kilpailutuksia, mitkä eivät ole tuottaneet toivottua tulosta.

Opiskelijakunnat Helga ja Laureamko näkevät, että tämä vaihdos on selkeä isku pääkaupunkiseudun kehyskunnilla asuviin opiskelijoihin, kuten Porvoossa opiskeleviin. Lisäksi suurena huolena ovat ne opiskelijat, jotka tarvitsevat pidempi aikaisemmin ja toistuvasti YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palveluita, ja joutuvat nyt hakemaan niitä Helsingistä. Ymmärrämme YTHS:n haasteet alihankinnan palveluiden kohdalla, mutta näemme  palveluiden keskittämisessä enemmän haittoja kuin hyötyjä. 

Opiskelijat aidosti tarvitsevat myös YTHS:n lähipalveluita, minkä takia vaadimme niiden aktiivista palauttamista pääkaupunkiseudun kehyskuntiin heti kun se on mahdollista.

 

Laurea ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Laureamkon puolesta,

Sanni Koivuluoma

[email protected] 


Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Helgan puolesta,

Janina Brunfeldt

[email protected]