Sykkiikö sydämesi opiskelijoiden edunvalvonnalle? Etsimme asiantuntijaa nykyisen asiantuntijamme siirtyessä uusien haasteiden pariin.

Asiantuntijana vastaat koko edunvalvontamme kirjosta kuten koulutuksen kehittämisestä, opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisestä, kuntavaikuttamisesta sekä kansallisten ja kansainvälisten asioiden seuraamisesta. Työtehtäviisi kuuluvat edunvalvonnan koordinointi, opiskelijaedustajien valintaprosessi ja perehdyttäminen sekä hallituksen ja muiden toimijoiden tukeminen edunvalvonnassa. Toimit myös opiskelijoiden tukena opiskeluun ja opiskelijan arkeen liittyvissä pulmissa ja vastaat heidän yhteydenottoihinsa. Tehtäviisi kuuluvat edunvalvonta- ja vaikuttamisviestinnän koordinointi ja sisällöntuotanto. Laureamkon strategiassa vuosille 2018-2020 on kaksi suurta edunvalvontatavoitetta, edunvalvonnan joukkoistaminen ja edunvalvonnan palvelullistaminen, joiden parissa tulet työskentelemään.

Edellytämme valittavalta henkilöltä

  • opiskelijoiden edunvalvonnan osaamista
  • opiskelijakuntatoiminnan ja ammattikorkeakoulukentän tuntemusta
  • poliittisen toiminnan kuten kuntapäätöksenteon tuntemusta
  • aktiivista otetta viestintään
  • hyviä kommunikointi- ja kirjoitustaitoja – osaat tulkata eduvalvontajargonia myös selkokielelle
  • taitoa priorisoida
  • kielitaitoa ainakin erinomaisen suomen ja sujuvan englannin kielen verran
  • sekä kykyä toimia muuttuvassa työympäristössä vuosittain vaihtuvien työkavereiden kanssa.

Toivomme, että sinulta löytyy näkemystä tai osaamista palvelumuotoilusta ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä sekä valmiita verkostoja tai verkostoitumistaitoja. Luemme eduksesi osaamisen hankerahoituksen hakemisesta ja hankkeiden koordinoinnista. Korkeakouluopinnot katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen, työmatkalipun ja viikottaisen liikuntatunnin. Lisäksi työsuhde-etuihimme kuuluvat liikunta- ja kulttuurisetelit, joustavat työajat ja neljä palkallista vapaata vuosiloman yhteydessä. Työsuhteen ehdot määräytyvät ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien työehtosopimuksen mukaisesti (https://ytn.fi/sopimus/ammattikorkeakoulujen-opiskelijakuntientyoehtosopimus-1-2-2018-31-1-2020/). Tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään III. Pääsääntöinen työpisteesi on Laurean Tikkurilan kampuksella, mutta työ vie myös usein muille kampuksille. Työhön kuuluu myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Jos kuvaus sopii sinuun ja tehtävä kiinnostaa, toimita vapaamuotoinen hakemuksesi sekä CV:si osoitteeseen rekry@laureamko.fi viimeistään 25.2.2020 klo 13 mennessä. Rekrytointitiimi käy hakemukset läpi ja viimeistään 27.2. ilmoitamme haastatteluun valituille sekä toimitamme ennakkotehtävän.

Haastattelut järjestetään maanantaina 2.3. Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.

Lisätiedot tehtävästä:

toiminnanjohtaja Mari Lehtoruusu, 044 2877 161, mari.lehtoruusu@laureamko.fi