Aluevaalit, eli kansankielellä sotevaalit tai hyvinvointivaalit ovat vaalit, joissa valitaan 21 eri aluevaltuustoa. Aluevaltuustoissa päätetään sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvistä asioista, kuten esimerkiksi toimeentulotuesta, mielenterveyspalveluista, neuvolapalveluista ja erikoissairaanhoidon palveluista. Tulevaisuudessa hyvinvointialueet toteuttavat myös kansainvälisten opiskelijoiden terveys- ja hyvinvointipalvelut.

Aluevaltuustot siis päättävät tulevaisuudessa kunnanvaltuustojen sijaan hyvinvointipalveluista, johon liittyy itse palveluiden lisäksi tietenkin niiden rahoitus. Kuntavaaleissa 2021 nuoret äänestivät kaikkia muita ikäryhmiä vähemmän, joten onkin uhkana, että opiskelijoiden ääni ei kuulu aluevaaleissa, joissa päätetään laajasti opiskelijoita koskettavista asioista. Äänestämällä aluevaaleissa voit edistää riittäviä tukipalveluita, terapiatakuuta ja saavutettavampaa terveydenhuoltoa sekä erikoissairaanhoitoa.

Helsingissä ei toimiteta aluevaaleja, sillä Helsinki vastaa itsenäisesti hyvinvointialueiden palveluiden tuottamisesta. Kuitenkin Helsingissä järjestetään myös äänestysmahdollisuus, mikäli olet äänioikeutettu muiden hyvinvointialueiden asukkaana. Lisäksi Uudenmaan maakunta jaetaan poikkeuksellisesti neljään eri hyvinvointialueeseen.

Hyvinvointialueet Uudellamaalla:
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue, joka muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon kunnista

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue, joka muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Mäntsälän, Tuusulan ja Pornaisten kunnista

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, joka muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin kunnista

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, joka muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Vantaan ja Keravan kaupungeista;

Ennakkoon voit äänestää kotimaassa 12-18.1.2022 ja ulkomailla 12-15.1.2022. Kotiäänestyksen ilmoittautuminen päättyy 11.1.2022, mikäli kotiäänestys on sinulle aiheellista.

Aluevaltuustoissa päätetään terveyspalveluiden rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä, joten onkin tärkeää että opiskelijoita ja nuorta sukupolvea koskevista asioista ei karsita. Kun aluevaltuustot ensimmäisenä toimintavuonnaan rakentavat hyvinvointialueen hallintoa, tulee valtuustoissa olla opiskelijoiden ääni edustettuna.

 

 

Blogin on kirjoittanut Teemu Virtanen, Haaga-helian opiskelijakunta Helga ja Janne Levänen, Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (METKA)

Blogi on kirjoitettu yhteityössä OPKU+:n kanssa