Terkkuja kevään viimeisestä palvelutiimin kokouksesta, jossa pöydällä oli niin ensi syksyn tapahtumia kuin kesän viestintää. Palvelutiimin kanssa puitiin, kuinka yllättävästi tämä kevät on vaikuttanut toimintaan. Monet tapahtumat jouduttiin poikkeustilan alussa perumaan, mutta onneksi toiset tapahtumat, kuten Laureamkon Wappu ja koulutustapahtuma Ship Off, vaihtoivat muotoa virtuaalisempaa toteutusta kohti.

Kesällä Laureamkon somessa lyödään kevyt vaihde silmään, ja lähdetään etsimään Laureamkon aktiivien suosituinta jäätelömakua sekä sopivan rauhallisia kesäopiskeluun soveltuvia ulkotiloja. Kesästä kannattaa nauttia, ja mikä parempi kuin tehdä se vastuullisesti.

Uusia tuotteita ja konsepteja, joita kannattaa odottaa syksyllä ovat mm. Laureamko kangaskassit sekä Laureamkon ensimmäinen fuksipassi! Fuksipassin avulla uusi opiskelija pääsee vaivattomasti tutustumaan Laureaan ja opiskelijakunnan toimintaan.

Fuksipassit jaetaan orientaatioviikolla, jota hallituksen jäsenet Jesse ja Christian sekä asiantuntija Janne Silajärvi ovat innolla suunnitelleet. Tuutoritiimi on lähtenyt suunnittelemaan tänä keväänä tuutoreiksi valittujen koulutusleiriä (tuutorileiriä) hyvissä ajoin, ja tavoitteena on osallistaa syksyn tuutoreita vielä enemmän suunnittelussa ja järjestämisessä huomatessaan, kuinka paljon lisäarvoa yksittäinen aktiivinen tuutori oli tuonut edellisen leirin toimivuuteen.

Näiden lisäksi syvennyimme varapuheenjohtaja Annikan opastuksella syksyn tuutoreiden Laureamko-viikon tapahtumasuunnitelmiin, ja olemme iloisen vakuuttuneita kampusten tapahtumatarjonnasta. Huomionarvoisesti mainittakoon, että Laureamkossa kunnioitetaan Laurean ohjeistuksia kampuksilla järjestettävästä toiminnasta, ja jos Laureamko-viikon täytyy mukautua syksyllä erilaiseen muottiin, niin me palvelutiimissä ja koko hallituksessa tehdään kaikkemme parhaan mahdollisen kokemuksen tarjoamiseen ja tuemme tuutoreita mahdollisissa muutoksissa.

Palvelutiimille kaikki meidän toimijat on tärkeitä, olivat he kampustiimissä tai tuutoreina, opiskelijaedustajia unohtamatta. 😊

Kiva, kun luit tänne asti, mahtavaa! Muistathan, että voit olla yhteydessä meihin näistä heränneistä kysymyksistä, tai ihan kiinnostuksesta Laureamkon toimintaa kohtaan!

Terkkuja toivottaa,

koko palvelutiimi eli hallituslaiset Annika, Jesse ja Christian, sekä asiantuntijat Janne ja Niina.