Laurealainen Jenna Jäske kirjoitti blogin kilometrikisan joukkueen perustamisesta ja mukaan lähtemisestä.


Heipsis kaikille lukijoille!

Ajattelin jakaa teille ajatuksen, kuinka nauttia ihanista keleistä ja miksei huonommistakin tulevana kesän ja alkusyksyn aikana.

Ensin kerron vähän itsestäni. Aloitin opinnot vuoden 2018 tammikuussa, eli kolmatta liiketalouden opintovuotta elelen eteenpäin. Olen 35-vuotias hyvinkääläinen ja olen pääasiassa opiskellut etänä jo ennen ikäviä koronauutisia. Etäopinnoissa huomasin neljän seinän tulevan hyvin nopeasti vastaan kotona opiskellessa. Opintojen alussa tein kävelylenkkejä pään puhdistamiseksi, mutta tämän vuoden alussa pohjevamman vuoksi kuitenkin aloin käyttää polkupyörää muutenkin kuin kauppamatkoihin. Ja tämän huonon segwayn kautta, päästäänkin itse asiaan.

 

Tutustuin muutama vuosi sitten tapahtumaan nimeltä Kilometrikisa. Tapahtuman ajatuksena on perustaa joukkue jonkinlaisesta yhteisöstä ja polkea yhteiseen pooliin kilometrejä. Alun perin kilometrikisa oli tarkoitettu työmatkalaisille. Nyt kuitenkin kaikki voivat perustaa omanlaisensa polkijajoukkueen kisan kotisivuilla.

Kisan palkintona on hyvä mieli, yhteisöllinen meininki ja ehkäpä hitusen kohonnut kunto. Tästä ajatusmaailmasta innostuneena perustin Laurean opiskelijoille oman joukkueen. Blogikirjoituksen lopusta saat ohjeet, kuinka sinä voit lähteä polkemaan kilometrejä meidän yhteisessä joukkueessamme. Ei tarvitse polkea haalarit päällä, mutta sinivuokot varmaankin edellyttävät jonkinlaisten pukineiden yllä pitoa.

Olen huomannut viime aikojen hyvien kelien innoittaneen minut polkemaan ylimääräisiä ex tempore retkiä. Polkiessa on mukava seurata luonnon vihertymistä, ja olenpa myös bongannut matkoillani, jos jonkinmoista kukkasta kauniine kukintoineen. Elämme siinä mielessä aivan ihanassa maassa, että kaupunkilaisellakin on monia mahdollisuuksia päästä seuraamaan luonnon kausittaista tanssia. Mikäs sen parempi kuvauskohde Instaan ja Snappiin kuin koivun vihreät hiirenkorvat ja polkijan iloinen ilme.

Meidän joukkueeseen pääset luomalla tunnukset sivustolle kilometrikisa.fi ja liittymällä joukkueeseen Laurean Opiskelijat käyttämällä tunnusta LaureanOpiskelijat2020.

Ja eikun polkemaan!

Kirjoittanut: Jenna Jäske, Laurean Opiskelijat -joukkueen perustaja