Kesämökki on paikka missä pääsee irroittautumaan kaupungin vilinästä ja rentoutumaan niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Muutaman päivän jälkeen tekee mieli kuitenkin jo puuhastella jotakin. Miksei sitten ottaisi mökin askareista kaiken hyödyn irti, niin voi paremmalla omallatunnolla taas nauttia grillin antimista!

Liike 1.

Ns. ämmän länget. Tähän tarvitset kaivon tai järven, ja kaksi (mieluiten samankokoista) ämpäriä. Liike sopii niin vasta-alkajalle, kuin jo edistyneemmällekin mökkiliikkujalle. Vastusta voi säätää ämpäreihin otetun vesimäärän mukaan. Upota ämpärit veteen vuorotellen ja täytä ne niin täyteen kuin haluat. Ota ämpärit käteen yhtä aikaa ja kanna ne tukevalla otteella saunan muuripadalle tai mökin sisälle käyttövedeksi. Toista tarvittavan monta kertaa. Lisä haastetta saat nopeuttamalla kävelytahtia ja jos olet jo vedenkannon kokenut konkari, voit jopa pistää juoksuksi. Näin saa mökillekin juoksevan veden.

Liike 2.

Metsän harvennus, eli puunkaato. Polttopuiden teko on monivaiheinen treeni. Ensimmäinen vaihe on mennä metsään ja etsiä sieltä polttopuiksi kelpaavia puita. Paras hyöty polttopuiden tekemisestä saadaan, mikäli otat huomioon myös metsänhoidollisen näkökulman ja kaadat puita harvennushakkuuna, että muut puut pääsevät kasvamaan paremmin.

Vasta-alkajan on hyvä aloittaa pienistä puista, taitojen kehittyessä ja mahdollisten apukäsien kanssa voi kokeneempi puunkaataja siirtyä asteittain isompiin puihin. Puiden koosta riippuen, tarvitset tähän sahan tai kirveen. Liian isoja puita ei kannata valita, mikäli haluat treenata, koska silloin tarvitset jo moottorisahaa. Turvallisuus on myös huomioitava. Käytä treenatessa hyvin suojaavia vaatteita ja vähintäänkin umpinaisia kenkiä. Crokseja tai muitakaan sandaaleita ei suositella. Valitse huolella taitotasoosi sopivan kokoinen puu ja suunnittele sen kaatumasuunta niin, ettei se jää konkeloksi toista puuta vasten. Kannattaa tarkistaa lähiympäristö myös muiden ihmisten varalta. Emmehän halua, että kukaan jää kaatuvan puun alle. Toista tarvittava määrä.

Liike 3.

Puiden raahaus. Toinen vaihe, eikä välttämättä niin helppo, onkin saada kaadetut puut jatkokäsittelypaikalle, mieluiten puuliiterin läheisyyteen. Ennen siirtoa on kuitenkin hyvä suorittaa oksien karsiminen jo metsässä. Silloin oksat eivät tule roskaamaan pihapiiriä. Karsimiseen tarvitset sahan tai kirveen. Mikäli päädyit sahaan, ota oksan tyven kohdalla hyvä työasento ja aseta saha oksan ja rungon liitoskohtaan. Varo sormiasi sahatessa. Jos taas valitsit kirveen asettaudu leveään haara-asentoon, jalka rungon molemmin puolin. Katso ettei ketään muita ole liian lähellä, ennen kuin isket sopivalla voimalla oksaa, ihan rungon vierestä.

Karsimisen jälkeen alkaa itse harjoitus. Pienempiä rankoja voit huoletta vetää perässäsi, tyviosa kainalossa. Muista pitää tiukka ote, äläkä tee liian jyrkkiä käännöksiä, että runko liikkuu sujuvasti. Isompien puiden liikutteluun voit jo tarvita apua. Mikäli haluat kuitenkin treenata yksin, kannattaa rungon tyviosaan sitoa köysi, jonka toiseen päähän teet ison lenkin. Tämän lenkin voit sitten sujauttaa ympärillesi ja kiskoa puuta perässäsi. Toista, kunnes kaikki kaadetut puut on tuotu pois metsästä.

Liike 4.

Rankojen sahaus, eli halonhakkuun valmistelu vaihe. Nyt puut ovat siistissä kasassa puuliiterin ulkopuolella. Tähän vaiheeseen tarvitset sahauspukin tai kaksi, ja mieluiten kunnon kaarisahan. Aloita asettamalla runko sahauspukin tai sahauspukkien varaan. Mikäli sinulla on käytössäsi vain yksi, muista tukea loppu runko niin, ettei se pääse heijaamaan liikaa sahatessasi. Runko tulee sahata sopivan mittaisiksi pölkyiksi, mökillä oleviin tulisijoihin nähden. Saunan kiukaaseen käy yleensä 30-40 senttiset halot, leivinuuniin saattaa sopia jopa metriset.

Muista sahata vuorotellen molemmilla käsillä, muuten treenistä tulee toispuoleinen. Maltti on valttia, eikä aloittelijan kannata hermostua lipsuvaan sahaan. Tässäkin harjoitus tekee mestarin ja pienen harjoittelun jälkeen pystytkin jo tekemään kunnon pitkiä vetoja. Toista kunnes tarvitset lepotauon tai kunnes kaikki rungot on sahattu sopivan mittaisiksi pölkyiksi.

Mikäli mökillä on ulkohuussi, voi sahauskohdan alle laittaa ämpärin tai jätesäkin, silloin saat sahanpurut talteen kätevästi ja voit hyödyntää sen ulkohuussin kuivikkeena.

Liike 5.

Halonhakkuu eli stressin purku. Nyt kun kaikki valmistelevat työt on tehty, pääsemme itse asiaan, eli halonhakkuuseen. Tähän tarvitset hakkuupölkyn ja kunnon halkaisukirveen. Millään pilipali-retkikirveellä ei kannata kunnon halkourakkaa hoitaa, siinä menee vain hermot ja kirves.

Turvallisuus kannattaa huomioida tässäkin liikkeessä. Varusteisiin kuuluu suojaava vaatetus, sekä kumisaappaat. Aloittaessasi katso, että hakkuupölkky on tasaisella alustalla. Aseta pilkottava pölkky hakkuupölkyn päälle tukevasti. Asetu rintamasuunta pölkkyyn päin, ota leveä haara-asento, nosta kirves pääsi päälle kaksin käsin (pidä kiinni varresta, älä terästä) ja heilauta vauhdilla alaspäin, samalla polvista joustaen. Mikäli osuma oli hyvä, pölkky halkeaa helposti. Tiukempaan puuhun tai huonommalla osumalla kirves voi jäädä pölkkyyn kiinni. Silloin turvallisin tapa toimia on irrottaa kirves pölkystä ja yrittää uudestaan. Pölkyt kannattaa pilkkoa riittävän pieniksi, aina käytettävän tulisijan mukaan. Toista kunnes tarvitset tauon tai kaikki pölkyt on pilkottu haloiksi.

Liike 6.

Halkojen pinoaminen, säilytys. Tämä harjoite kannattaa valmistella hyvin. Voidaksemme taata tukevan halkopinon ja hyvän säilyvyyden on puuliiterin oltava ilmava. Halkopinon paikka pitää alustaa kunnolla. Tähän sopii joko pari kuormalavaa tai muutama sahaamatta jätetty ranka aseteltuna puuliiterin pohjalle poikittain. Halkopinon reunatkin olisi hyvä tukea, joko lavoilla, tai parilla rangalla. Näin halkopinon paino ei kohdistu suoraan puuliiterin seiniin ja ilma pääsee kiertämään paremmin.

Valmisteluiden jälkeen voit aloittaa harjoitteen. Käytä taas suojaavia vaatteita ja kenkiä. Halkokasan korkeuden mukaan voit ottaa halkoja syliin joko pystyssä tai mikäli kasa on matala, muista kyykistyä kunnolla ja taivuttaa polvia. Taitotason mukaan voit viedä kasasta pinoon muutaman halon kerrallaan ja lisätä vastusta harjoituksen edetessä. Lado halkopino huolellisesti, jotta se pysyy pystyssä, eikä aiheuta sortumavaaraa halkoja hakevalle saunanlämmittäjälle. Toista kunnes kaikki halot on pinottu siististi halkopinoon. Saatat tarvita useamman perättäisen halkopinon puuliiteriin.

Liike 7.

Saunan lämmitys. Saunan lämmityksessä tarvitset liikettä 1 ja hyödynnät liikkeiden 2-6 tuotoksia. Saunan lämmitys on oma rituaalinsa ja treenin lopussa odottaa palkinto hyvien löylyjen muodossa, joten älä hätäile. Toista liikettä 1, kunnes muuripata on täysi, vajaata ei saa lämmittää, pata voi kärsiä tästä.

Nyt tuleekin vastaan ensimmäinen vaihe itse liikkeestä 7. Ota puukori mukaan puuliiteriin tai kanna halot sylissäsi saunalle. Ennen tulen sytyttämistä kannattaa toistaa halkojen haku 3-5 kertaa. Näin puut todennäköisesti riittävät sekä kiukaaseen, että muuripataan, eikä sinun tarvitse hakea lisää puita kesken lämmityksen.

Tarkista, että kiukaan ja muuripadan piipunpellit ovat auki. Ota muutama halko ja sytykkeitä ja aseta ne muuripadan tulisijaan. Sytytä ne tulitikuilla ja anna ottaa ns. tulta alleen. Siirry kiukaan luo ja toista. Istuudu penkille tai alalauteelle varmistaaksesi, että tulet ovat syttyneet kunnolla. Lisää puita, ennen kuin poistut tekemään saunavastan. Saunan lämmityksen lomassa pieni kävely sopivan koivun luo viilentää mukavasti. Ota oksia useammasta koivusta ja tee niistä käteen sopiva nippu. Sido vasta ja vie sekin saunaan lämpiämään. Toista tarvittava määrä.

Älä kiirehdi. Ota aina saunan lämmitykseen oma aikansa. Sen on tarkoitus olla rentouttava ja rauhoittava hetki. Tulen loimotuksen katsominen kiukaan tai muuripadan luukun läpi on melkeinpä meditatiivista. Kun olet valmis, kutsu muutkin saunomaan.