Sykkiikö sydämesi opiskelijoiden edunvalvonnalle? Etsimme asiantuntijaa nykyisen asiantuntijamme siirtyessä uusien haasteiden pariin.

Asiantuntijana vastaat koko edunvalvontamme kirjosta kuten koulutuksen kehittämisestä, opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisestä, kuntavaikuttamisesta ja kansainvälisten asioiden seuraamisesta. Työtehtäviisi kuuluu edunvalvonnan koordinointi, opiskelijaedustajien valintaprosessi ja perehdyttäminen sekä hallituksen ja muiden toimijoiden tukeminen edunvalvonnassa. Laureamkon strategiassa vuosille 2018-2020 on kaksi suurta edunvalvontatavoitetta, edunvalvonnan joukkoistaminen ja edunvalvonnan palvelullistaminen, joiden parissa tulet työskentelemään.

Edellytämme valittavalta henkilöltä

  • opiskelijoiden edunvalvonnan osaamista
  • opiskelijakuntatoiminnan ja ammattikorkeakoulukentän tuntemusta
  • poliittisen toiminnan kuten kuntapäätöksenteon tuntemusta
  • aktiivista otetta viestintään
  • hyviä kommunikointi- ja kirjoitustaitoja – osaat tulkata eduvalvontajargonia myös selkokielelle
  • taitoa priorisoida
  • sekä kykyä toimia muuttuvassa työympäristössä vuosittain vaihtuvien työkavereiden kanssa.

Toivomme, että sinulta löytyy näkemystä tai osaamista palvelumuotoilusta ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä sekä valmiita verkostoja tai verkostoitumistaitoja. Korkeakouluopinnot katsotaan eduksi. Kielitaitoa tarvitaan ainakin erinomaisen suomen ja sujuvan englannin kielen verran.

Tarjoamme sinulle kokoaikaisen ja toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen, HSL:n seutulipun ja muita sovittavia etuja. Työsuhteen ehdot määräytyvät ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien työehtosopimuksen mukaisesti (http://www.ytn.fi/download.php?id=778&attach=0). Tehtävä sijoittuu vaativuusryhmään III. Pääsääntöinen työpisteesi on Laurean Tikkurilan kampuksella, mutta työ vie myös usein muille kampuksille. Työhön kuuluu myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Jos kuvaus sopii sinuun ja tehtävä kiinnostaa, toimita meille linkki hakemusvideoosi tai muu persoonaasi kuvaava esittelysi sekä CV:si osoitteeseen [email protected] viimeistään 10.1.2018. Rekrytointitiimi käy hakemukset läpi torstaina 12.1., jolloin ilmoitamme myös haastatteluun valituille ja toimitamme ennakkotehtävän.

Haastattelut järjestetään 17.-19.1. Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella. Toivomme, että voit aloittaa tehtävässä mahdollisimman pian.

Lisätiedot tehtävästä: toiminnanjohtaja Mari Lehtoruusu, tavoitettavissa parhaiten puhelimitse 4.1. klo 15-17 ja 5.1. klo 15.30-17.30 numerosta 044 2877 161.